Eden jäi Kylpylään viettämään välivuotta
Eden Palonen, 18, aloitti Naantalin Kylpylän Le Soleil -ravintolan aamiaistarjoilijana huhtikuussa 2022 ylioppilaskirjoitusten päätyttyä. Kaanaassa asuva lukiolainen päätyi Naantalin Kylpylään alun perin ystävien suosituksesta.
– Olin kuullut Sunbornista vain hyvää. Olin täällä kesätöissä myös kesällä 2021 ja kokemus oli hyvä. Isossa yrityksessä asiat hoituvat ja töitä tehdään hyvällä porukalla. Jo viime kesän työkavereista osa on jäänyt ihan ystäviksi, Eden sanoo.
Kesällä 2022 Eden työskenteli monipuolisesti Sunbornin eri ravintoloissa, pääpainon kuitenkin ollen Le Soleilissa. Ravintola-alasta hänellä on vain positiivista sanottavaa.
– Asiakkaat ovat pääsääntöisesti todella ihania, ja antavat myös kehuja ja hyvää palautetta, mikä on ollut ihan mahtavaa.
Myös työyhteisöään Kylpylässä Eden kuvailee hyväksi.
– Meillä ei ole hierarkkisuutta ja apua voi aina kysyä, sillä kaikki auttavat aina mielellään.
Eden kiittelee myös saamaansa perehdytystä sekä Sunbornin joustavuutta työnantajana.
– Tein kesätyösopimuksen tammikuussa, mutta kirjoitusten jälkeen kysyin, voisinko aloittaa hieman sovittua aikaisemmin. Se onnistui ja jo keväällä tein mukavasti tunteja, vaikka minulla oli silloin nollatuntisopimus. Varsinainen kesätyösopimukseni päättyi heinäkuussa, mutta hetken lomailun jälkeen palasin tänne takaisin ja nyt vietän välivuotta työskennellen Le Soleilissa. Tarkoitukseni on hakea opiskelemaan taas ensi keväänä. Uskon, että voisin myös opiskelujen ohella tulla välillä tekemään tänne työvuoroja, hän kaavailee.